sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kunhan mietin

Miehellä ei tietenkään saisi olla mitään mielipidettä naisiin liittyvistä asioista, mutta on silti.
Olen luullut, että hoitajilla olisi eettisiin syihin perustuva oikeus kieltäytyä osallistumasta raskauden keskeytyksiin. Luulo ei ole tiedon väärti, se selvisi Hesarin uutisesta(Lehdet: Hoitajien täytyy myös jatkossa suostua abortteihin). Käsittämätön epäkohta! Onko se potilaankaan etu, jos saa hoitajakseen abortin vastustajan.



Nimimerkki kaareva hesarin kommenttipalstalla kuvastaa omat mietteeni.

kaareva

16:00

Ennen, kuin tuomitsee aborin teosta kieltäytymisen konservatiiviseksi, äidin/naisen oikeuksia polkevaksi, jeesusteluksi tai miksi hihhuloinniksi vaan, on hyvä ottaa selvää, mitä tarkoittaa sikiön abortoiminen esimerkiksi raskausviikolla 24. Näistä tapauksista löytyy kertomuksia, jotka ovat karmeita. Sitten, kun on tämän itselleen selvittänyt, voi kysyä itseltään rehellisesti, olisiko itse valmis tuon toimenpiteen tekemään. Minä en olisi. Lisäksi voi kysyä itseltään, hyväksyykö rodunjalostuksen. Sillä minun nähdäkseni siinä, että selvitetään sikiön perimän laatua ja tehdään tämän perusteella oletuksia hänen fyysistä, psyykkisistä ja henkisistä ominaisuuksistaan ja sen perusteella päätetään, ettei hänen kuulukaan maailmaan syntyä, on kyse rodunjalostuksesta. Kuulen mielelläni perusteluja myös tätä vastaan.
En erityisemmin perusta Kristillisdemokraateista enkä juuri jaa Päivi Räsäsen mielipiteitä, mutta abortista puhuessaan hän on oikeassa siinä, että se on tabu. Sitä varten on olemassa kosmeettinen lainsäädäntö, jonka nojalla abortti voidaan myöntää kaikille, jotka sen haluavat. Tai tuskin kukaan sitä erityisesti "haluaa", mutta ei siis halua lasta. Mielestäni lainsäädäntö on eräänlainen synninpäästö siinä mielessä, että abortin teettänyt voi aina ajatella tehneensä vähemmän väärin, koska toimi lain puitteissa.
Käsittääkseni on myös niin, ettei hoitohenkilökunnan oikeus kieltäytyä aborttiin osallistumisesta tosiasiassa vaaranna naisen oikeutta sitä saada. Tämä on huomattu muissa maissa.

Ei kommentteja: