sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Poliisi käyttää liikaa voimaa

Monta kertaa erinäisten lehtien keskustelupalstoilla tavispentin tai perusmirkun mielestä väkivaltainen nisti täytyisi saada pelkästään käskyttämällä rautoihin. Toisaalta nistiin tai delirium tremensistä kärsivään ihmiseen käytettävät pakkokeinot ovat hyväksyttävämpiä, kuin vaikkapa teini-ikäiseen poikaan. Joka tapauksessa aina on joku siviilihenkilö, joka olisi tehnyt asiat paremmin ja tuntee tapahtumien kulun selkeämmin mitä asianosaiset.
- Poliisipartio käyttää etälamautinta tilanteessa, jossa kotibileissä 16-vuotias on uhannut tappaa, käyttäytynyt uhittelevasti ja ollut tottelematta poliisin käskyjä, on poliisi tuolloin käyttänyt liikaa voimaa.
- Mikäli teinipoika laitetaan rautoihin kahden konstaapelin voimin teinijuipin ollessa marketissa riehumassa, on poliisi käyttänyt liikaa voimaa.
- Mikäli joku riehuu asunnossa kirveen kanssa ja poliisi tekee vaarattomaksi kirvesmiehen etälamauttimella, taas jonkun mielestä poliisi käyttänyt liian järeää keinoa.
- Mellakoissa/kadunvaltauksessa/you name it anarkistit heittelevät poliiseja lasipulloilla ja tuhoavat omaisuutta, poliisit tälläävät riehuvat anarkistit bussiin rautoihin. Taas poliisi käyttänyt liikaa voimaa.


Poliisin toiminnasta määrää Poliisilaki. Jokainen poliisi on saanut peruskoulutusaikana runsasta opetusta turvallisiin hallintaotteisiin ja jokainen tilanne arvioidaan erikseen. Usein tilanteet tulevat hetkissä, jolloin tarpeellinen voimankäyttö tulee arvioida lyhyessä ajassa. Aina ensin käytetään pehmeintä keinoa, eikä amerikkalaisten leffojen tyyliin ensin ammuta ja sitten kysytä mikä ongelma. Eri voimankäyttöharjoitteita myös ylläpidetään säännöllisesti, että tulisivat rutiinina selkärangasta.

Poliisilla on oikeus käyttää tarvittaessa voimakeinoja uhkaavissa tilanteissa. Mikäli käsien lukitseminen selän taakse näyttää sivullisesta rajulta, se ei silti ole tarpeetonta voimankäyttöä, vaan tarkoituksena on turvata poliisin, riehuvan ja sivullisten henki tai terveys.

Eri tilanteet, tapahtumat ja paikat ovat aina arvoituksia. Koskaan ei voi tietää millaiseen tilanne ajautuu tai on ajautunut. Kotihälytys naapurin ilmoittamasta kovaäänisestä perheriidasta voi olla ajautunut väkivaltaiseen käytökseen, jolloin kenties vastassa on vaimo ja haulikolla tähtäysharjoitukset tai mies keittiöveitsellä varustettuna.

Ei kommentteja: