lauantai 30. maaliskuuta 2013

Perinteet ja juhlapyhät

En oikein jaksa ymmärtää miksi jotkut voimakkaasti vinkuvat siitä, kun kirkolliset juhlapyhät näkyvät niin voimakkaasti yhteiskunnassamme. Meuhkaavat kuinka heidän ateisteina tai muina nisteinä täytyisi saada olla uskonnolliselta hapatukselta rauhassa. (Osa porukasta on luultavasti niitä jotka vaativat saada kirkkohäät mutta ilman virsiä)
Suomessa on uskonnonvapaus. Suomessa on vapaasti oikeus harjoittaa uskontoaan, oli se mikä tahansa ja myös ateismi tms kuuluu siihen. Kukaan ei pakota viettämään joulua tai pääsiäistä, jos ei huvita. Samalla on myös oikeus viettää joulua tai pääsiäistä. Uskonnolliset pyhät tuovat katkoksia arkeen, onko se sitten hyvä tai huono asia, siitä saa olla kukin tahollaan omaa mieltä. Mun mielestä se on vain hyvä asia.

Muistan ajan jolloin jouluna ja pääsiäisenä joka paikka oli kiinni ja hiljaa. Mikäli ennen pitkäperjantaita ei muistanut käydä hankkimassa riittävästi ruokaa, marketit eivät avautuneet ennen tiistaita(en ole täysin varma olenko elänyt aikaa jolloin kolmaskin pääsiäispäivä oli säpit kiinni-päivä). Radiosta kuului ainoastaan hartauksia ja virsiä. Sanomalehdet eivät ilmestyneet. Elokuvateatterit oli kiinni. Toista on nykyään, mikään juuri ei hiljene paitsi valtion virastot ja posti.

Mun mielestä perinteistä on hyvä pitää kiinni. Ei se ole keneltäkään pois. Jos kansalaisilla on ollut tapana käydä joulukirkossa, ei sen luulisi haittaavan ateistin tai uskonnottoman elämää.

Ei kommentteja: