tiistai 23. huhtikuuta 2013

Apteekki kyläkaupassa

Poikkesin pikavisiitillä kotiseudulla Päijät-Hämeessä funtsimassa Mummolan myymiseen liittyviä juttuja. Pikkuisia, tuttuja fillariteitä ajoin autolla, vaikka matka pidempi olikin. Takaisin tullessa kävin Kalkkisten kylässä. Siellä on kolme paikkaa: Kalkkisten Manibaari(Karaokea lauantaisin :]), K-extra Lampinen ja Osuuspankin konttori. Niin ja saa sieltä polttoaineitakin kylmämaatista. Kalkkinen on hauska vireä pieni kylä, uutta asutusta tulee koko ajan ja kesällä siellä on valtavat ruuhkat.

Kaupasta hain vissyä. Ilahduin kun huomasin, että kaupasta on saatavilla kaiken muun lisäksi apteekin itsehoitolääkkeitä. Kuinka tärkeä asia se voikaan olla kesäasukkaille kuin paikallisillekin. Lähin apteekki sijaitsee Vääksyssä eikä se ole luultavasti viikonloppuisin auki, joutuu lähtemään Heinolaan. Samoin se on lähellä sysmäläisillekin, jotka joutuisivat apteekin sulkemisajan jälkeen lähtemään Heinolaan, nyt voi poiketa Kalkkisten kyläkaupassa ostamassa buranaa päänkivistystä varten.

Hip hurraa pienet vireät maalaiskylät!

Ei kommentteja: