maanantai 15. huhtikuuta 2013

Vegaaniruokaa lapsille

Aamulehti uutisoi Tampereen päiväkodeissa ja kouluissa elokuusta lähtien tarjottavan vegaaniruokaa lapsille ja nuorille, niille joilla on eettiset tai muut perusteet siihen. Uutisen alle on tullut paljon kommentteja, ymmärrettävästi, ruoka herättää aina mielipiteitä.

Oikein koostettu vegaaniruoka(=ei eläinkunnan tuotteita) riittää kattamaan ihmisen ravinnontarpeen, mutta silti lapsille, välttämätöntä vetää niin tiukaksi? Toki rajusti allergiselle tenavalle joissakin tapauksissa vegaaniruokavalio on hyväksi, mutta suomalaisissa luomumaitotuotteissa ei pitäisi olla eettisesti mitään nuputettavaa. Kukin taas tavallaan, jos maailmankatsomus ei salli syödä kotimaista hyvää ruokaa. Hienoa uutisessa on sekin, että koko perhe ohjataan ravitsemusterapeutille, koska sillä saadaan varmistettua, että kasvava nuori saa tarvittavat ravintoaineet kotoakin. Kukaan ei elä porkkanaraasteella tai iduilla!

Vegaaniruokavaliossa käytetään paljon soijaa. Sitä ei ole kuitenkaan paljoa tutkittu ja ne tulokset joita on, kertovat sellaista, että itse vältän soijaa mahdollisuuksien mukaan. Poikapuolisilla soija laskee testosteronitasoa(tästä saisi hienoja typeriä vitsejä, mutta pitäisi ajatella pidemmälle) ja täten soijalla korvattu valkuainen ei ole minun mielestä hyvä juttu.

Lakto-ovovegetaarinen ruokavalio sisältää maitotuotteita ja kananmunia. Itse olen elänyt sillä ruokavaliolla 43 vuotta ja kasvanut mainiosti. Tyttäreni syö myös, mutta mikäli lapsi tahtoisi lihaa syödä, senkun syö, ei tulisi kiellettyä. Toistaiseksi kaikki liha-asiat neito on sylkäissyt pois ja kieltäytynyt syömästä sellaista sapuskaa. Tärkeintä lapsen ruokavaliossa on se, että hän saa ravinnosta riittävästi proteiinia ja vitamiineja. Nykyisin vaimokaan ei käytä lihaa juuri mitään, koska en ala mitään liharuokia erikseen valmistamaan ja mä teen meillä 80 % ruoista. Maitotuotteet pyritään hankkimaan luomuna, mutta vähintään kotimaisena. Kananmunat pelkästään versiota luomu. Moor.

Ruoka on hyvää tai siis sen pitää olla hyvää. Ruoka on myös polttoaine ja kasvun edellytys. Toivottavasti kukaan ei oman ideologiansa tähden näännyttäisi lastaan, kuten Britanniassa muutama vuosi sitten vegaanihörhöt eivät ruokkineet vauvaansa riittävästi ja huonosti siinä kävi.

Ei kommentteja: