keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kanttarellisuma

Lähimetsästä löytyi valtaisa kanttarelliesiintymä, jonka kävin poimimassa pois.

Vauva oli keräämisen ajan roikkumassa puussa rinkkarepussa. Tyyppi tyytyväisenä katseli tilanteita parin metrin korkeudelta oksalla. Lauleskeli siellä omiaan ja tuijotteli lähipellolle, välillä reppu tuulen vireestä kääntyi toiseenkin suuntaan.

Yksivuotias viihtyi 20 metrin päässä mustikkavarpupolulla syömässä mustikoita ensiksi ilman käsiä, titta ishii, tittaa ja isä katsoi miten lapsi suoraan suulla poimi marjastosta mieleisiään. Taisi siinä mennä lehtiäkin samalla. Kotvan kuluttua hän muisti omistavansa kädet ja alkoi natustelemaan marjoja sekä havunneulasia käsin. Syötti myös vieressä luuhaavia koiriakin, jotka yleensä kietaisevat marjoja itse suoraan puskasta, mutta nyt niillä oli ikioma poimija, joten miksi vaivautua!

Sienet kotiutettuna kangaskasseihin tuijottelin lastani, joka oli yltä päältä sinisten mustikoiden koristelema. Kasvoilla ympäriinsä violettia marjasurvosta, tukassakin oli söpö litistynyt marja. Keräsin vauvallekin pari mustikkaa, joita hän maisteli edelleen puusta roikkuen. Joskus olen tyytyväinen ettei näillä main juurikaan väkeä liiku.

Tyttäret mustikkasuut uinahtivat iltapalan ja pesujen jälkeen lähes samalla kellonlyömällä. Päivän raitisilma-annos on ainakin täytetty. Toivottavasti vauva ei näe painajaisunia isästä, joka roikottaa vauvojaan puussa. (Se on vaan niin kätevä teline, jos löytää sopivan oksantyngän!)
Sienisaalis: 14 litraa. Ei paha!

(Ps. Andie Heimaz, minäkin syön taas huomenna kanttarelligurmeeta ja varmasti käyn leuhkimaan!)

6 kommenttia:

Antti-ihana kirjoitti...

Tää alkaa olemaan kohta kuin paraskin lifestyle-blogi ;)

Arttorius kirjoitti...

Eikö niissä sellaisissa ole mustavalkoisia tuotteita ja rumia disainikalusteita? Mä tykkään olla riittinen ja sekin on aika kaukana :p Eikä mulla oo IIIIISOJA KUVIA jotka täyttää koko sivun. Joten sori, ei mene läpi :D

Andie Heimaz kirjoitti...

Lisäksi ollaksesi uskottava lifestyle bloggaaja sun pitäis vähintään kerran kuussa miettiä lopettavasi blogin pitämisen, johon lukijat voisivat sitten kommentoida, että ei älä lopeta, olet yksi suosikki bloggareistani. ;)
Neljätoistalitraa, aikamoin saalis!! Laita paketissa tulemaan Olympiakylään. ;)

Arttorius kirjoitti...

Vitsin hitsi, tuollaistakin vielä :D Mä alan ehkä jotain ruokareseptiohjeita tuottamaan ja rohkenen lainaamaan Lotan kameraa että saan otettua lähikuvia pölyhiukkasesta josta kaikki huokailee että miten taitava kuvaaja se onkaan!1!!1!!11

Muuttolintu kirjoitti...

Näitä juttuja ymmärtääkseen ei tarvitse valokuvia. Hyvä mielikuvitus ja sopiva määrä kriittisyyttä omasta takaa riittää mainiosti. Kyllä varmasti on pieniä nukuttanut illalla tuollaisen luontoretken jälkeen! Voin hyvin kuvitella vauvan puusta roikkumassa ja toisen suloisen mustikkasuun... :D

Arttorius kirjoitti...

:]