torstai 18. heinäkuuta 2013

Menetetty auktoriteetti

Poikkesin kotikylämme Citymarketissa kenkäostoksilla pirpanalle. (Miten voi jalka kasvaa yhdellä kenkänumerokoolla kahdessa kuukaudessa?? Jatkossa mietin tätä samaa seuraavat 16 vuotta :D) Kenkien sovittaminen on kätevää, kun tanniainen istuu kärryjen lapsiloosissa jalat roikkumassa. Varmaan pitäisi antaa tyypin kävellä ja siten näkee ilmeestä tuntuuko sklobo epämukavalta tai muuta. Luotin intuitioon ja siihen että löytyi oikea koko tyypin istuessa paikallaan. Kenkä sopi ja täyttää sille asetetut vaatimukset.

Saman marketin leluosastolla oli äitihenkilö kahden lapsensa(ehkä 5&7v) kanssa. Toinen lapsista oli selällään lattialla hiljaa jostakin nipisemässä, toinen paukutti maassa makaavaa barbilaatikolla(:D). Jäin [tietysti] stalkkaamaan, koska kiinnostaa tietää miten eri ihmiset selviytyvät tuollaisista tilanteista. Sellaisia on taatusti tulossa minullekin. Tuo äiti ei ainakaan selviytynyt. Lasten piti käsittääkseni ostaa omilla rahoillaan bratz-nuket(kamalia!!), mutta maassa makaavalla oli vaikeus valita, josta naishenkilö urputti vihaisena kun lapsi on niin vaikea! Lapsi makasi yhä lattialla selällään, nainen jupisi ja uhkaili soittavansa isille, jos tenava ei tee valintaa/nouse maasta/jotain. Nainen soitti ja puuskahti puhelimeen että pää hajoaa. Käski miehen puhelimessa sanoa lapselle miten nyt jotain pitää jeke jeke jeke.

Äitihenkilö vei kapulan tenavan korvalle, mutta tenava livahti karkuun pinteestä eikä suostunut kuuntelemaan. Heh. No joo, en siis tiedä tarkasti mikä tilanne oli kyseessä, mutta niihin rumiin nukkeihin se liittyi. Soittamalla jollekin toiselle tehdään lapselle selväksi ettei yksin pärjätä. Mikäli itse ei saa lasta kuriin ilman ulkopuolista, tässä tapauksessa lasten isän mörinöitä puhelimesta, on peli siltä osalta menetty ja mun mielestä aika epätodennäköistä, että näin tapahtuu jatkossakaan, siis sitä haastavista tilanteista selviämistä itse. Noh, en voi tietää toisten asioita, mahdollisesti kyseessä oli ensimmäinen kerta laatuaan, mutta kaikesta päätellen ei.

Ai niin joo. Samaisella kauppareissulla kumpikin tyttö sai raivomelukohtauksen. Ensin vauva harmistui jostakin, hänen innoittamana yksivuotiaskin. Hetken aikaa työntelin eteenpäin 19219 desibeliä tuottavia ostoskärryjä ja naureskelin parkuiitoille.

2 kommenttia:

Ella F kirjoitti...

parkuiita, oiva nimi!

Arttorius kirjoitti...

Mun mummo käytti sitä nimitystä minusta joskus penskana, jos porasin tai narisin jostain turhasta :D :D