lauantai 13. heinäkuuta 2013

Romanttinen

Luin akkain sisustuslehteä. Siinä montaa esinettä nimitettiin romanttiseksi. What? Kamat eivät tosiaan tarkoittaneet sitä taide- ja kirjallisuussuuntaa 1700-luvulta, vaan romanttista. Entajuu. Millä tavoin halpalastuikeamainen laatikko on romanttinen? Tai pellavapyyhe? Tai romanttinen emalipotta! Lautanen? Juu en niin tajuu. Kuuluu varmaan siihen samaan tajuamattomuuteen kuinka värimaalikartoissa sävyt on nimetty kaiken maailman länsituuliksi ja utukastanjoiksi.

Tai sitten mun romantiikkatajuamus on sumentunut viimeisten viikkojen aikana rusinan kokoiseksi ettei iskisi pakahtuminen. Aivan kuten tänään, muutkin viime päivät ovat kuluneet enemmän, yleensä vähemmän sairaalan sängyn laidalla ihmetellessä ihanaa olijaa erinäisen kehnoissa voinneissa. Onhan siinä silti jotakin sellaista mitä kellään muulla ei voi ikinä olla samanlaista.

3 kommenttia:

Ella F kirjoitti...

Voi että, jospa hän jo pian paranisi.. Siihen asti toivotan jaksamista kaikille edelleenkin! Ajatuksissa olette, huvittavaa miten oikeastaan tuntematon voi ajatuksiin jäädä, mutta uskon että tuollaisen kipeyden edessä yksikään lisäajatus tuntemattomankaan taholta ei ole turha, sillä ajatusten voimakin voi joskus kantaa Ü menipä runolliseksi mutta et silleen.

Arttorius kirjoitti...

Hei, kiitos kolmentista. Ei ple turha lainkaan :]
Kitus.

Arttorius kirjoitti...

Dodiin, kolmentti=kommentti, ple=olé :D