tiistai 13. elokuuta 2013

Sadonkorjuu jatkuu

Tiistai on ollut säilömistä ja vielä kerran säilömistä.
Olen kiskonut maasta loputkin maan alla asuvat punajuuret ja porkkanat ja retiisit mitä vielä oli jäljellä. Peruna saa kasvaa syyskuulle. Yrtit(basilikat, persilja, öö, ei enää leikkaa mitä muita) pakastettu. Avomaankurkuista on tehty viipalesäilykesysteemiä. Osa tomaateista muheutuu isossa kattilassa valmistuen tomaattisoseeksi, joka pakastetaan annosrasioihin. Osasta tomaatista on tehty paholaisen hilloa chilin kanssa(toi on hyvä ohje, olen tehnyt monta kertaa samalla). Ulkona chilit innostuivat pullahtamaan suuriksi, lähes paprikan kokoisiksi, nekin pakastettu. Kesäkurpitsa on pakastimessa, osa raasteena, osa kuutioina, osa vissiin viipaleina, osa... en minä muista. Sipulit hakkelukseksi, pakastimessa nekin majailevat.

Kolmas pakastin tuli tarpeeseen, kaksi isompaa on lähes täynnä nyt vihanneksista, marjoista ja sienistä. Puuh. Pääkin on täysi vihanneksia.

Ei kommentteja: