torstai 22. elokuuta 2013

Vauva.fi/AV

Hain tietoa musiikkileikkijumpan sisällöistä. Päädyin, kuten aina mitä tahansa hakiessa, vauva.fi-keskustelupalstalle. On se hyvä, että on paikka, johon saa purkaa itseään. Silti taas ei, kun harvoin pysyy asiallisena(otanta 20 minuutin ajalta). Kiusaaminen, haukkuminen, ivaaminen, pilkkaaminen, nimittely, juoruaminen, mistä tahansa asiasta. Lempiaihioita näkyy olevan jonkun linkittämä blogisti ja sen ympärille perustuva haukkuminen.
Vastenmielistä.

Haukkumista perustellaan kritiikillä, että se on vain kritiikkiä, joka tulee jokaisen kestää. Kritisoidaan ulkonäköä. Juu, niin varmasti, on se kritiikki saanut hieman toisenlaisen muodon, kun haukkuminenkin on kritiikkiä. Sanottuja joistakin: Ruma läski lehmä(=20-vuotias blogia pitävä nainen), horoperse ja ihan saatanan ruma(=19-vuotias jotakin tyyliblogia pitävä nainen), en ymmärrä miten tuota kukaan haluaa panna(=n. 30-vuotias kolmen lapsen äitinainen). Kritiikkiä? Todella?

Kauheita. Laitoin monesta viestistä ilmianna asiattomana-napin, mutta eipä mikään sillä muutu, vaikka sensuroitaisi jälkikäteen. Missä vaiheessa ihmisestä tulee ihmishirviö, joka anonyymina huhkuu foorumeilla ja blogeissa "kritisoimassa" ihmisten mitä tahansa? Eikö näiden ihmisten puolisot tai ystävät ole asiasta mitään mieltä? Eikö ihmisten omaatuntoa soimaa näpyttelemänsä ivat ja pilkalliset sanat?

4 kommenttia:

Ella F kirjoitti...

Justiinsa niin. Että missä vaiheessa minkäänlainen kolkutin sisimmässä ei enää kerro että hei, ei toisia tarvi haukkua, Ei tarvitse sanoa pahasti, ei ole ok hyppiä toisten nenille?
anonyymiton netti olisi kova sana. kaikilla inkernetin aikakauden asukkailla olisi helpompi hengittää!

"Jos ei ole mitään hyvää sanomista, on parempi olla sanomatta mitään."

Nina kirjoitti...

Mun mielestä blogit ovat julkisuudestaan huolimatta henkilökohtaisia päiväkirjoja ja jonkun blogia pitävän yksityishenkilön solvaaminen ihan yhtä vakava asia kuin mikä tahansa ykistyishenkilöön kohdistuva solvaaminen. Julkisuuden henkilöt yleensä ovat valinneet julkisuutensa, joten se ei ole ihan sama asia, vaikka siihenkin toivosi jotain rotia. Eri asia on sitten poliittinen tai yhteskunnallinen kirjoittaminen jossa kritiikki kohdistuu esitettyyn mielipiteeseen. Jonkun kansanryhmän dissaaminen samoin minusta on vakava asia, oli sitten kyse vähemmistöstä tai enemmistöstä, kuten vaikka lapsista tai äideistä ;-).

Minttu kirjoitti...

Kauheita :( Sinne palstalle pitäisi saada pakollinen rekisteröinti sekä se että törkeydet siivotaan aktiivisesti pois. Se ei ole sananvapauden rajoittamista ettei saa ottaa ihmisiä silmätikuksi ja haukkua.

Arttorius kirjoitti...

Ei olekaan. Jostain syystä just nuo sanat sananvapaus ja kritiikki on sisäistetty tosi monella väärin.