keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kehitys kehittyy, osa 317

Laitoin eilen kuvapalveluun menemään 340 kuvaa. Oli päässyt kertymään teettämättömiä tältä vuodelta. Viikon parin sisään on odotettavissa tuotoksia paperiversioisina. Kuvien lähettäminen onnistui kätevästi klikkailemalla haluamani kuvat webpohjaiseen siirto-ohjelmaan ja menemään. Aikaa kului tunti.

Miten se ennen menikään? Esimerkiksi 80-luvulla.
Oli kinofilmi, joko 24 tai 36 kuvan. Yksi filmi saattoi riittää hyvinkin pitkään, koska kuvia otettiin harvoin, ainakin meillä. Kun filmi tuli täyteen, piti veivata rulla filmirullan sisään ja varoa ettei vahingossakaan ole jäänyt rullaaa vetämättä, koska ne kuvat olisivat pilalla valottumisen takia. Automaattisempi kamera alkoi rullaamisen itse kun filmi tuli loppuun. Filmirulla vietiin naapurikylän valokuvausliikkeeseen, jossa filmi kehitettiin. Kehitykselle oli oma hinta, samoin kuin valokuville. En muista enää paljonko se kustansi.

Jossain vaiheessa tavarataloihin(ainakin Lahden Anttilaan) tuli itsepalvelupisteitä, jossa kirjoitettiin pussiin omat yhteystiedot ja repäistiin oma tositekappale itselle, filmi pussiin. Pussi tipautettiin pienestä raosta laatikkoon, josta filmirullat lähtivät kehitettäväksi. Itsepalvelupisteessä oli päiväys, josta selvisi koska kuvansa voi hakea. Valmiit kuvat otettiin hyllystä tai haettiin asiakaspalvelupisteestä ja käytiin maksamassa.

Yhdessä vaiheessa tuli muovisia kuvapusseja, joihin valmiin filmirullan sai pistää. Pussiin kirjoitettiin omat yhteystiedot ja pussi postiin, valmiit valokuvat tulivat suoraan kotiin. Se oli mullistavaa, varsinkin mummoni oli tästä innoissaan, hän oli ahkera ottamaan valokuvia. Kuvapalveluita oli lukuisia, jotka alkoivat kilpailemaan hinnoilla. Ellen muista väärin, parhaimmillaan 24 kuvan kehitys kuvineen saattoi maksaa 29,95 markkaa. Muistan, että joku pussifirma oli sellainen, jossa kyljessä oli varis tai harakka(Helios?). Yleensä pussin liimaraita oli niin jytyä että sitä ei saanut auki ilman väkivaltaa, mikäli olisi unohtanut yhden rullan laittaa ja olisi halunnut lisätä sen. 90-luvulla lisäpalveluksi tuli myös valmiiden paperikuvien lisäksi saatava cd. Cd-levyltä kykeni tilaamaan lisäkuvia tai katsomaan tietokoneruudun kautta kuvia, jos sellainen ihme oli ja vielä cd-rom-asema tietokoneessa. En tiedä tästä tarkemmin, en koskaan ottanut ceedeetä.

Sain v. 1982 Konica-merkkisen kameran syntymäpäivälahjaksi. Siitä alkoi mun pienimuotoinen kuvaamisinnostus filmin muodossa, joka on sisältänyt kolme eri kameraa, joista viimeisin Canonin filmijärkkäri. Se toimii yhä, mutta en ole pariin kolmeen vuoteen ottanut ainuttakaan kuvaa. Kuvia on jossakin muutama sata. Kuvantamisinnostus "periytyi" myös siskolle, joka omaan kotiinsa rakensi pimiöt ja muut härkit ja kierteli maailmaa kameran kera. Isällä oli myös Polaroid-kamera, mutta niitä kuvia otettiin harvoin. Filmipaperi oli kallista, olisiko ollut 15 markkaa yksi sillä otettu kuvan hinta. Muistaakseni. Polaroid-kameratkin ovat kokeneet uuden tulemisen, hienoa. Filmi siihen on silti yhä tosi tyyristä.

Nykyisin en halua ottaa kuvia, otan jos on pakko, mutta en tunne suurempaa kiinnostusta asiaan. Vaimo hoitaa meillä kuvaamisen omalla hyvällä järkkärikamerallaan. Onneksi, en halua siihen edes koskea, rikon vain senkin. Lapset ja eläimet ovat pääasiallisia kohteita joista kuvia otetaan. Tenavat ovat siitä mukavia kuvattavia ettei näillä ole tarvetta olla kuvatessa mitään muuta kuin ovat. Jos itkettää, itketään, jos naurattaa, nauretaan. Samoin koirat ja kissa, nekään ei poseta turhia. Tulevat silti linssiin kiinni, jos huomaavat, että kuvia otetaan. Tenavista (ja ötököistä) oli suurin osa kuvista, jotka eilen lähti menemään paperoitavaksi. Ne kuvat ei epäonnistu eikä niitä kuvia ole koskaan liikaa.

2 kommenttia:

Andie Heimaz kirjoitti...

Hauska muisto toi valokuvien kehittäminen filmiltä. Sellaistahan se oli. En muistanut tuota että filmi piti joissain kameroissa itse kelata sisään tai se valottui. :)
Samalla 24 kuvan filmillä saattoi olla kuvia viime joululta ja tältä kesältä jos ei ollut tullut otettua kuvia kovin ahkerasti. Silloin oli enemmän kuvat semmoisia joissa oli erikseen asettauduttu kuvaa varten, ei niinkään tilannekuvia. Tosin myöskin kuvat joissa jollain oli huono ilme tai hassu irvistys säästettiin, kun muuta kuvaa ei ollut. Nykyisin kuvan kun voi helposti poistaa ja ottaa uuden jos joku kohta ei kuvattavaa tai kuvaajaa miellytä.
On se eri meininki nykyisin! Hyvä niin!

Arttorius kirjoitti...

Niin ja itse filmi täytyi asettaa hammasurille siten, että varmasti lähti rullaamaan ulos kelasta kuvia räpsiessä. Muuten saattoi käydä niin että oli rulla johon ei ollut tullutkaan niitä kuvia.