torstai 21. marraskuuta 2013

Ennen oli ennen, nyt on nyt osa 911

Kaupat
Vielä 70- ja 80-luvulla ruokakaupat menivät kiinni viimeistään kello 18. Viikonloppuna eli pelkästään lauantaina marketit sulkivat ovensa ennen neljää iltapäivällä, yleensä 13-14 aikoihin. Ruokakaupat olivat pienempiä, valinnanvaraa oli vähemmän, valmisruokatuotteita marginaalisti eikä niitä kukaan osannut edes kaivata. Sunnuntaisin mikään kauppa ei ollut auki. Jouluna ja pääsiäisenä kaupat pysyivät kiinni ja oli sitä aina seuraavaan arkipäivään saakka. Tosin kotikylälläni oli kauppa, jonka kauppias tuli muutaman kerran sulkemisajan jälkeen yläkerrasta avaamaan minulle oven, kun matkalla futistreeneihin mulle oli iskenyt nälkä. Aina hän joko antoi tai myi minulle banaaneita tai purkillisen bulgarian jugurttia.

Ei ollut tällaisia hyperjumposuperkolosseum-marketteja, joissa pitäisi olla potkulauta nopeaa asioimista varten. Tuolloin kauppojen kulloisetkin tarjoukset oli kirjoitettu suurille paperilakanoille jotka peittivät kauppojen ikkunat. Valinnanvara ja valikoima oli minimiä verrattuna nykyiseen, kun erinäisiä margariinipakettejakin on luultavasti yli 100 ja puuroryynejä toiset 100. Hinnat näpyteltiin hintalapusta kassaan ja käteisellä maksettiin. Nykyisyydestä ja entisen eroista, tässä hetkessä pitää tietty elää, mutta itse kaipaan välillä entisyydestä sitä ettei kaupat olleet näin suuria.

Ruoka
Söin lapsena ja nuorena paljon viiliä, viiliä oli luultavasti ainoastaan kahta laatua, punaista ja sinistä ja maustamatonta ne. Valmistajakin taisi olla Valio, myös Ingman taisi viiliä tuottaa. Jossain vaiheessa tuli ruusunmarjaviili. Siinä oli hilloa pohjalla enkä erityisemmin pitänyt siitä. Söin silti usein sitä koulussa, koska kasvisruokavaliopojan kalsiumin saannista keittäjä halusi pitää huolta ja opinkin siitä pitämään. Piimää join myös, maitoa en koskaan. Perheemme oli sen maailman tapoihin kummallinen ruokatottumuksiltakin: Emme käyttäneet lihaa tai lihatuotteita. Proteiinia saimme mm. linsseistä, herneistä ja pavuista. Käytimme myös runsaasti maitotuotteita. Paitsi sitä maitoa ei, koska kukaan ei tainnut siitä tykätä. Avustin äitiä tai isää usein ruoanvalmistuksessa, ilmeisesti sieltä jäänyt halu tehdä ruokaa ja tietysti hyvää sellaista. Söimme aina yhdessä aamupalat ja illalla päivällisen. Pöydästä ei lähdetty ennen kuin viimeinen oli syönyt. Kumpikaan, siskoni tai minä, ei koskaan vissiin jätetty ruokaa syömättä koulussa tai missään. Johtunee varmaan siitä, että ruoka poikkeuksetta aina hyvää niin koulussa kuin kotona. Mä luulen, että liharuoat on helpompia menemään huonomakuiseksi mitä vegaaniset. Haluaako kukaan lihansyöjä pyöritellä suussa jänteitä, rustoja tai läskiä? Liharuoissa noita taatusti on. Sitä ongelmaa ei papuja tai vihanneksia sisältävissä sapuskoissa ole, vaikka tokihan nekin voi huonolla valmistamisella saada pilalle.Lempiruoka lapsenakin oli makaroonilaatikko. Isä teki makaroonilaatikon siten, että pari makaroonipussia kattilaan kypsymään, perään pakastevihanneksia, ehkä kidneypapuja tai vihreitä tavallisia, keitettyjä kananmunia pienistettynä ja seos sekaisin, mausteita reilusti, munamaito ja uuniin. Voi vitsi miten hyvvää! Siten teen vieläkin monesti makakroonista laatikkoa. (Vanhempi lapsi on hänkin hupsuna ko. ruokaan. Tosin hän pitää kaikesta.)

Emme käyneet mielestäni ikinä missään ravintolassa syömässä, johtui varmaan kasvissyömismeiningistämme, koska eihän missään ollut ennen yhtään mitään lihatonta evästä. Meillä kotona kävi usein ruokavieraita syömässä ja me muualla, joten ruokaan liittyvää sosiaalisuutta oli ravintolattomuudesta huolimatta olemasssa. Ruokaa oli aina sen verran, että riitti tarvittaessa muillekin. Ruoasta mulla on ainoastaan yksi muistikuva ja se on se, että se oli hyvää ja sitä oli riittävästi ja sitä opin tekemään pienestä. Sama koski koulua, että hyvää sapuska sielläkin. Ala-asteen keittäjä oli ihana. Hän oli hankkinut jostakin englanninkielisen kasvisruokareseptikirjan, jonka mukaan sai minulle tehtyä ruokaa niin, että se täytti ja oli ravintoainerikasta. Joskus ensimmäisellä luokalla ensimmäisiä päiviä koulun vesipäinen rehtori oli sitä mieltä että kasvava poika tarvitsee lihaa ja yritti tehdä kaikkensa, että olisi saanut minut syömään kanaviillokkia ja muita sellaisia. Joko isä tai äiti kävi neuvottelemassa koulussa tuon asian takia, jonka jälkeen sain normaalisti ilman mukinoita ruokaa. Nykyisin on onneksi helpompaa olla "poikkeava". En ole silti ikinä pitänyt itseäni poikkeavana tai siinä, että elukka ei kuulu ravintoketjuuni olisi jotakin kummallista.

Tenavien ruoka ja nk. ideologia
Meinasin "säikähtää" joku viikko sitten, kun luin Mikan postauksen hieman samasta aiheesta kun näitä kummia hajatelmia olin ängennyt ylös muutaman rivin, oli kuin omista funtsailuista.  
"Jos jonkun mielestä lapsen ravinnolla tai vaikka just kengillä ei ole väliä niin voidaan tietysti kysyä onko millään mitään väliä?" Niinpä.

Olen huomannut puolisoni kanssa, että noudatamme lasten ravitsemuksessa ja syömisissä samoja malleja kuin kumpikin on lapsuudenkodissamme saanut, olkoonkin yli vuosikymmen lapsuuksissamme eroa, ei ole silti eroa ollut yhtään. Meidän kummankin vanhemmat ovat tehneet ruokaa itse alusta alkaen, pienempänä purkkivalmisruokia ei ole kumpikaan meistä "joutunut" syömään ainakaan suurissa määrin. Purkkivalmisruoat ovat varmasti ihan okei, mutta kummankin ollessa kotona(joten sekin vähä kiire-tekosyy on poistettu) tuntuisi järjettömältä mättää tenaviin jotakin sellaista, mikä on seissyt vakuumissa kuukausia ennen käyttöä, kun pienellä vaivalla sapuska syntyy heillekin. Tahdon myös tietää mitä lapsen ruoka pitää sisällään. Siitä kykenen varmistumaan sillä, että se valmistetaan itse alusta alkaen. Kuulostaa varmasti joltakin hörhöilyltä tms, mutta ei väliä. Syömme myös samaa ruokaa kaikki. Jotakin tulisempaa evästä tehdessä tyttärien ruoat otetaan erikseen ennen maustamista eikä toisaalta pitsakaan kiinnosta naperoita. Olen saanut kuulla ruoka-asioihin liittyen itseäni pöhköksi, johtunee jostain vastakkainasettelumeiningistä, että pitäisin itseäni parempana tai jotain muuta omituista, kun mua kiinnostaa tietää mitä syön ja mitä en, mistä se tulee ja miten tuotettuna. Ei mua haittaa kuulla itseäni parsanpurijaksi tai kaninruokaa mättäväksi, mutta hassua se on joskus, varsinkin jos sanoja on einesruoilla elävä "kiireinen" kotiäiti. Mikäli ihminen on kiinnostunut ruoasta, onko se merkki siitä, että yksilön elämässä ruoka hallitsee liian suurta osaa? Kuka sen edes määrittelee? Mikäli haluamme syöttää lapsillemmekin mahdollisimman puhdasta ja prosessoimatonta sapuskaa, mitä siinä voi olla kummallista? Eikä tässäkään ole mikään tiukka meininki, tietenkään. Se olisi sitä hörhöä. Ainoa hörhöily tulee lähinnä siitä ettei lapset tarvitse sokeria(eikä tietty aikuisetkaan, mutta jäätelöhän on pelkkää jäätelöä eikä mitään spartalaisia luolaihmisiä olla) tai juoda mehuja tms eikä näitä edes kiinnosta sellaiset. Vielä ainakaan.

Jos välittäisi kaikista terveyssuosituksista ynnä muusta huuhaasta, ihminen ei uskaltaisi syödä mitään, koska kaikki tappaa ja on epäterveellistä joidenkin tutkimusten mukaan. Esimerkkinä taannoiset uudet ravitsemussuositukset, jotka mun mielestä on käsittämättömät eikä ole mitään tarvetta alkaa niitä noudattamaan.
Vaikka sapuska aiheuttaa intohimoja suuntaan ja toiseen, varsinaista ruoka-asiaa ei tarvitse ajatella eikä kuluttaa voimavaroja, kun tulee itsestään kaikki. Tarkoituksena on saada luontaisesti tenavammekin opetettua siihen, että ruoalla ja ravinnolla ja muilla valinnoilla on mahdollista vaikuttaa suuresti omaan hyvinvointiin. Kuten muillakin elintavoilla. Ja monilla omilla arkipäivän valinnoilla ja valinnattomuuksilla on vaikutuksensa.

5 kommenttia:

jaanaba.fitfashion.fi kirjoitti...

Kommenttini tekstin kaikkiin juttuihin on tämä: Kyllä isolla koolla.

Arttorius kirjoitti...

:-]

e l i n a kirjoitti...

Mä mietin sellasta, Että voisitko joskus kirjata tänne ylös jotain tavallisia tekemiänne kasvisruokia? Sellasia ihan perusarkijuttuja. Eikä tarvitsisi edes määriä sun muita, tuolla tavalla kuin tuo makaroonilaatikkokin, siitä sai heti idean että vitsit, noinkin sen voisi tehdä! Koska määriähän voi muutella oman makunsa mukaan. Mutta että saisi osviittaa johonkin suuntaan! Tai sitten perustat ihan vaan oman ruokablogin ja käyt kaikissa blogikutsuilla ja blogiyhteistyöjutuissa , hih! :D

Arttorius kirjoitti...

Joo.
Mut ehkä perustan huippusuositun ruokablogin vain siksi koska haluan järjestää jännittäviä arvontoja, kertoo miten oon saanut vispilän ja tehosekottimen yhtäkkiä pyytämättä ja sit otan yhteistyökumppanilta saadulta kameralla lähikuvia soosipisaroista lautasen reunalla kun ne on niin khuul.

Arttorius kirjoitti...

Kappas, huippusuosittturuokablogi.blogspot.com on saatavilla ;]