tiistai 12. marraskuuta 2013

Kyyninen

...mutta haluaisin uskoa. Nimittäin siihen, että erinäiset katastrofirahastokeräykset menisivät kohteisiin eikä päätyisi toisten taskuihin. Eilen radiouutisissa haastateltiin jonkun instanssin toiminnanjohtajaa tms, joka kertoi että on lähetetty 250 000 euroa puhdasta rahaa Filippiineille. Uutisraportin mukaan sinne on menossa lukuisia muitakin apujuttuja, hyvä näin, pitää auttaa. Se on sivistysvaltion merkki, että autetaan akuutin hädän ja katastrofin kohdatessa.

Mutta. Ne keräykset. Kuinka monta miljoonaa vuosien saatossa on kerätty esimerkiksi Afrikkaan erinäisten järjestöjen kautta. Ja miten paljon niistä keräystuotoista on päätynytkään sotajoukoille ja heimojohtajille, jotka varustavat itseään aseilla ja viettävät yltäkylläistä elämää. Tai miten kävi Aasian tsunamikeräysten kanssa, niistäkin tosi paljon päätyi vääriin käsiin eikä kohdannut ikinä niitä joihin avun olisi pitänyt osua. Näitä on lukuisia, mutta nuo tuli yhtäkkiä mieleen ilman tonkimista. Tahtoisin auttaa, mutta en halua tukea sentilläkään rikollisuutta, korruptiota ja muuta vilpillisyyttä. Tämä ei tarkoita ettenkö auta ollenkaan, mutta esimerkiksi SPR ei täytä järjestönä kriteereitä pörssikeinotteluineen yms epäauttamisjuttuineen jonka kautta voisin rahaa lahjoittaa(verta kuitenkin luovutan, rahaa en). Spr:n konkreettinen apu silti on huippuluokkaa, erinäisiä kenttäsairaaloita ja majoitustiloja pystyvät loihtimaan parin vuorokauden varoitusajalla, kuten muuta elämälle välttämättömiä tarpeita. Tuonne Filippineillekin punaisen ristin settejä on menossa, hyvä näin.

Toinen keräysdissaus koskee feissareita. Mitä tahansa kaupataan, ärsyynnyn pelkästä näkemisestä, vaikka työtään ihmiset tekevät enkä "heille mitään koskaan sanokaan"(hah!) enkä näiden kautta ryhdy miksikään lahjoittajaksi. Inhoan iholle tulemista. Syynä ei ole se, että feissarin edustama työnantaja kolkuttaisi jotakin empaattisuuskanavaani ja heiluttaisi omaatuntoa, en vain voi sietää sellaista markkinoimista. Eräs keräyskohde myös mihin en koskaan anna lanttia, on sotaveteraanikeräykset. Syynä ei ole ettenkö arvostaisi sotiemme veteraaneja, vaan se, että näissä vasta epäselvyyksiä onkin. Ja muutoinkin, miksi kansalaisjärjestöjen tulisi tehdä yhteiskunnalle kuuluvia juttuja. Entä mitä tapahtuu miljoonakeräyksillä haalituille hoitolaitoksille, kun viimeisestäkin sotaveteraanista aika jättää.

Siellä missä raha liikkuu, siellä myös epärehelliset omaa hyötyä tavoittelevat käsineen. Onneksi kaikissa järjestöissä ei näin ole.

Ei kommentteja: