perjantai 6. joulukuuta 2013

Paluu menneisyyteen

I
Ken muistaa? Hesari nosti otsikoihin vuonna 1990 tapahtuneen onnettomuuden jossa puskuproomu kiepsahti nurin lastin siirtymisen takia. Uskomaton pelastuminen kahdella miehellä. Kenenkään ei uskottu selvinneen hengissä, mutta sitten jossain uutisissa sanottiinkin, että aluksesta kuuluu ääniä. Tuujuubista löytyikin Ylen dokuohjelma asiaan liittyen, jonka katsoin aamulla. On media muuttunut reilusti mitä tuossa on. Jos nykyisin tapahtuu vastaavaa, uhrit jätetään pahimman järkytyksen ajaksi rauhaan. Dokumentin uutispätkässä näkyy selvästi kuinka toinen miehistä on aivan shokissa ja salamavalojen räpsyminen ei varmasti asiaa helpottanut mitenkään.
On myös aina käsittämätön juttu miten ihmiset sanovat vaistonneensa että jotakin on tapahtunut tai tapahtumassa läheisilleen. Tuossakin kaikki haastatellut omaiset kertoivat, että joku vaisto oli ajanut kotiin, joku vaisto sanoi että meidän poika oli tuossa laivassa.

II
Nelson Mandela kuoli. Pitkä ikä, hienoja ja vaikuttavia tekoja. On lunastanut paikkansa vuosikymmeniä sitten historian suurmiehenä yhdessä Äiti Teresan, Mahatma Gandhin ja Martin Luther Kingin arvokkaassa kokoonpanossa.


III
Itsenäisyyspäivä. Hieno asia.

Sain keväällä haltuuni sotakuvien haeskelun avuksi mummon veljen, isäni enon, Villen sotilaspassin. Siitä selvisi ajankohdat jolloin oli ollut missäkin. Kuvista en yhyttänyt miestä, mutta aika suo niitä tuhansien kuvien seasta onkin etsiä, vaikka hyvin merkittyjä suuri osa onkin. Joka tapauksessa kyseinen nuori mies joutui rintamalle 19-vuotiaana, vajaan parin vuoden aikana kävi läpi kovia taisteluja ja pääsi kaikeksi onneksi ehjänä takaisin Karvialle kotiin. Olikin sisaruksista ainoita, kaksi veljeä haavoittui aiemmin talvisodassa ja sitten vielä Ville joutui jatkosotaan iän tullessa täyteen. Mummon veljiä talvi- ja jatkosodassa kuoli yhteensä kuusi. Se on suuri määrä eikä perhe ollut menetyksien jälkeen ennallaan kai ikinä.
Lisäksi perheen hevoset uurastivat nämäkin rintamalla henkensä edestä monta vuotta, mutta niinpä vain nämäkin kaksi konia pääsi ehjänä kotiin, vaikka Anni-mummo kertoikin välillä surullisena tarinaa kuinka Artturi ja Santtu eivät olleet enää ennallaan, pelkäsivät kovia ääniä ja kiroilevia miehiä. Aika kuitenkin auttoi eläimiäkin ja kumpikin eli kuulemma pitkän hyvän elämän, reilusti yli 20-vuotiaiksi elivät.
6.12. on aina vahvasti värittynyt sotajutuilla, joka tärkeä asia onkin, tietää miksi ja miten Suomi saavutti ja sai itsenäisyytensä vielä pitääkin. On se silti muutakin ja sen taasen mahdollistaa kaikki olleet sodat ja menetyksetkin. Joten kukin viettäköön itsenäisyyspäivää haluamallaan tavalla. Jotkut lorvien(minä!) ja jotkut töitä tehden. Osa entisistä työkavereista ja kollegoista ahkeroi tänään Tampereella. En ole kateellinen! :D

Nykyisyys:
Minä ja perhe+vaimon sisko&perhe+näiden kahden naisen vanhemmat vietimme kotikylän markeilla itsenäisyyspäiväjuhlaa. Loppupäivänä en aio mitään paitsi kolistella itsenäisesti rautaa autotalligymillä.

Ei kommentteja: