lauantai 21. joulukuuta 2013

Väinön eka kerta Hesburgerissa

Kotikylän keskustassa asuu muuan 8kymppinen mies yksin omakotitalossaan. Eilen mies soitti vaimolleni kysyen ehdittäisikö me viedä häntä kauppaan lauantaina tai sunnuntaina. Herra pääsee kulkemaan itsekin, mutta tarvitsisi nyt enemmän ruokaa, kun on monta pyhäpäivää tulossa. Lupauduimme tietysti, hain miekkosen aamupäivällä. Kotipihassaan Väinö oli pohtivaisen näköinen ja sanoi, että hänen tekisi mieli mennä katsomaan miltä Risma ja ihmiset näyttää isoolla kylällä. Mikäpä siinä, ajelimme Kannelmäen Pirsmaan, aka. Kaareen.
"Onpa täällä runsaasti autoja, herranjestas. Onpa tämä suuri! Onpa tämä komea! Onpa merkillisen paljon ihmisiä!" Väinö hehkutti. Kärrytkin on suuremmat mitä kotikylän Lidlissä tai äSsässä. Valinnanvaraa enempi myös. Savustettua lihaa on vaikka miten monenlaista, samoin piimää, juustoja, leipää, vihanneksia. Oli riemastuttava seurata sivusta miten Väinö vertaili eri tuotteita, kun löysi mieleisen, olikin vieressä vielä parempi. Vähän väliä V hihkui ihmismäärästä ja kaiken hienoudesta. Nähtyjä myyjiä hän tervehti jokaista ottamalla hatun pois päästä toivottaen näille työniloa ja hyvää joulua. Joitakin puristaa vihaksi asti ohimosta ruuhkat sun muut, sitten on Väinöjä ja minuja joita ei vähääkään. :-]

Ostokset tuli tehtyä, mutta V:lle iski nälkä. Tuumi pitäisikö riipiä savukylkeä ruisleivän päälle, mutta se olisi sottaista. Vinkkasin Hesburgeria, mutta V sanoi ettei tiedä kun se on niin erikoista ruokaa, olisiko siellä muuta kuin salaatteja. Nälkä oli silti kova ja sinne päädyimme. V kysyi myyjältä mitä kannattaisi tilata, kun ei tiedä näistä kun ei ole koskaan tälllaisissa ollut. Mega-ateria tilaukseen, minä otin pirtelön. Väinö oivalsi nopeasti ranskalaisten dippaamisen ketsuppitörppöön, erikoisen hyviä nämä, miekkonen tuumi. Valtava hampurilainen tuotiin pöytään, jeesin paketin aukaisussa. Miehen ilme ensimmäisten haukkujen jälkeen oli kuin ihmisellä, joka syö ensimmäistä kertaa elämässään hampurilaista. Väinö tykkäsi ruoasta kovasti, erityisesti majoneesista hampurilaisen välissä. Maukasta se onkin.
Hesburger saa kotikylässämme varmasti hänestä uuden asiakkaan!

7 kommenttia:

HelvetinPöllö kirjoitti...

Voi Väinö <3

Arttorius kirjoitti...

Nii justii! :]

Pohdiskelija kirjoitti...

Voi! Väinön ikimuistoinen joulu! <3

Arttorius kirjoitti...

Paljon mahdollista :] Onneksi V:n ei tarvitse yksin viettää jouluveivinkejä vaan pääsee lastensa kotiinkin himmailemaan.

Marjaana kirjoitti...

Väinö aiheuttaa minussa suunnattoman lämpimiä tunteita ja - täytyy tunnustaa, että sinä myös, kun hänelle moisen kokemuksen mahdollsistit.

Johanna kirjoitti...

Oi. Hellyttävää. Sydämessä läikehtii lämpimästi, kun tämän luki.
Ihana Väinö. Ja hyvä kun sillä on tuollaiset kauppareissukuskit!

Arttorius kirjoitti...

☺ ☻