sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Älä osta varastettua tavaraa

Esimerkiksi jopoja tai sykemittaria vaikka saisi kuinka halvalla. Helposti pystyy kustakin noukkimaan vaikka miten monta ilmoitusta jossa on hottia roinaa myynnissä. Huutonetin ylläpitoa ei kiinnosta puuttua varastetun tavaran kauppaan, koska Sanoma kostuu siitä kun on paljon artikkeleita myynnissä ja siten mainostajia saadaan höynäytettyä tahoillaan että suosittu kauppapalsta kun on nääääin paljon kaikkea kaupan.

Varastetun tavaran voi tunnistaa esimerkiksi reilusta alihinnasta, epämääräisestä myyjästä joka ei osaa vastata esitettyihin kysymyksiin, palautteita ei ole ja aiemmin on myyty samaa roinaa, avaimet ja takuupaperit on kadonneet muuton yhteydessä/koiran suuhun/whatever, ostokuittia ei löydy, uusia tuotteita myydään monta(sykemittarit) epämääräisin tiedoin ilman ostopaikkaa ja kuittia polkupyöristä puuttuu jotain, (esimerkiksi yhtä jopoa oli joku yrittänyt pölliä, sitten myyjä on vaihtanut uuden takakumin), myyjällä on kiire myydä ensimmäiselle huutajalle ja kaupat jossain parkkipaikalla tms ei omassa paikassa. Onhan noita merkkejä joista pitäisi ymmärtää ettei myyjä ole rehellisellä asialla. Pahimmassa tapauksessa varastetun tavaran ostaja joutuu itsekin liriin nk. varastettuun tavaraan ryhtymisestä, menettäen tietysti ostamansa tuotteen kuin rahatkin.

Meille muutti tänään Torifiin kautta kaksi menopeliä: Yksivuotias saa tutustua pyörällä etenemiseen Nopsan kolmipyörällä(siinä on takana kiinteä perävaunu, olen kade!) ja kaksivuotias sai hienon, hyvällä pidolla olleen 12-tuumaisen syykkelin. Toinen kustansi 15 euroa, toinen parikymppiä. Ensi vuonna ehkä taas uusi konkeli ja niin edelleen... Kävimme samalla hakureissulla Vantaalla tällä viikolla avautuneessa XXL-sporttikaupassa hankkimassa neidoille pyöräkypärät, koska kypärä on esine jota ei saa ostaa käytettynä, koska sen historiasta ei ole mitään takeita. Neidot ehtivät kulkineisiinsa tutustuakin, mutta kumpaakin kiinnosti eniten siinä kolmipyörässä oleva lavetti ja siihen kivien roudaaminen. Josta tuli mieleen milloinkohan mahtavat nahistellla keskenenään ensimmäisen kerran? Sellaista ilmestystä ei ole vielä tapahtunut, vaikka olen varma ollut pari kertaa että nyt. Mulla on kuitenkin vahva tuntu, että saamme "nauttia" moisesta riemusta tulevaisuudessa n. miljoonaviisikymmentä kertaa.

4 kommenttia:

elina kirjoitti...

Hei, kiva kun saitte pyörät ja vielä edullisesti. Tämä mummo on aikonut ostaa pikkuiselle pyörän, mutta en oikein tiedä minkä kokoinen sen pitää olla. Onko se 12tuumainen liian iso elokuussa kaksi täyttävälle, vai olisko kolmipyörä parempi. Joko yksivuotias on kekannut miten pyöräillään?

Arttorius kirjoitti...

Paha sanoa minkä kokoinen olisi sopiva. Meillä tuo 2 vee on aika pätkä, mutta tuon 12" pyörän satulaa saa säädettyä siten että hän ylttää pedaaleille ja olisi vielä enempikin saanut laskea alemmas. Joten tällä tiedolla voisin "luvata" että tuon kokoinen sopisi teidänkin otukselle. Kannattaa kuitenkin kokeilla jossain kaupassa lapsi pyörän selässä että miltä vaikuttaa. Inhottava kuitenkin on liian suurella harjoitella, voi mennä kiinnostus siinä heti alkujaan.

Tuota tori.fi-saittia kannattaa tutkailla ja sinne voi laittaa vaikka ostoilmoituksenkin. Pienten pyörissä ei ole niin suurta käyttöä etteikö niitä uskaltaisi hankkia sen takia että menisi rikki.

Pienempi meillä istuskeli siinä kyydissä ja päristi kuten ajaisi autolla mutta kyllä hän varmaan oivaltaa kun on mennyt sisällä potkuautollakin jo puoli vuotta lujaa eteenpäin. :]

e l i n a kirjoitti...

jostain luin, että pienimmät pyörät itseasiassa on just noita 12-tuumaisia, sen pienempiä ei kai edes valmisteta!? me aiotaan hankkia 12-tuumainen potkupyörä pikkulikalle. kunhan nämä lumet ja jäät sulaa täältä. saa nähdä saako 2.vuotispäivänään toukokuun alussa harjoitella potkuttelemaan uudella pyörällään! :D sanoin just miehelleni että mun pitäisi varmaan laittaa joku lukukielto etelän ihmisten blogeille, kun ahdistus noista lumihangista kasvaa kasvamistaan kun lukee teidän "istutin siemenperunat", "laskin veneen vesille" - arkikuvauksia. :D :D :D

Arttorius kirjoitti...

Tuo nopsan kolmipyörä on kymmenen tuumaa, mutta tosiaan se on kolmipyörä eikä tavis. Nuoremmalle se on omiaan, koska ei malttaisi kuitenkaan olla patsastelemassa aloillaan kun näkee siskonsa syykkelöivän. 12tuumaisissa on kai polkijan minimipituus oltava 80 senttiä tms.

Joo tuo olisi hyvä kielto! Istutin nimittäin iltasella ennen saunaa lisää potaattista maahan ;] Venholla kävin tyypittelemässä myös eikä kolissut jäät vastaan... :D