tiistai 29. huhtikuuta 2014

#arkikuvatonepähaaste 6/7

Neuvostoliitto miehitti Tsekkoslovakian elokuussa 1968.

http://yle.fi/elavaarkisto/haku/#/toimituksen%20koostama/Tšekkoslovakian%20miehitys

-------------

Juuret.
Jokaisella ihmisellä on juuret jossain. Kamalaa olisi, jos ei tietäisi missä ne on. Minulla tavallaan kai parissa eri paikassa, mutta mitään intohimoja kumpaiseenkaan ei ole. Ainakaan enää, vaikka yli 30 vuotta toisessa olen aikaani viettänyt. Nykyinen paikka on niin koti ettei usein mitään järkeäkään. Koti tuntuu fyysisenä läikähdyksen tuntemuksena jos olen jostakin tulossa, kuten lauantaina reissulta. Ihan parasta ja parasta tulla tähän kylään tähän pisteeseen aina. Koti tuntuu kodilta luultavasti koko Uudenmaan alueella. Miehen on hyvä tietää missä hyvältä ja oikealta tuntuu olla ja elää. Se alkoi tuntumaan muistaakseni v. 2008 jolloin muutin Espoon Tapiolaan Pirkanmaalta(sinne muutin pari vuotta aiemmin Päijät-Hämeestä).

Alkua. Päijät-Hämeestä kotoisin oleva tuleva nuori isäni tapasi vuonna 1968 keväällä tulevan nuoren äitini ollessaan töissä suomalaisen konepajayhtiön leivissä Prahassa. Suomipoika ja tsekkoslovakiatsirbu alkoivat seurustelemaan, mutta homma päättyi syksyllä isäni palattua kotiin Suomeen. Ihmiset kirjoittelivat vielä muutamia kirjeitä, mutta päättivät lopettaa senkin sydänsurujen tähden. Tsekkoslovakiatsirbu huomasi kuitenkin olevansa raskaana ja kirjoitti kirjeen Suomeen nuorelle miehelle jotta mitäs nyt kääk. Meni muutama viikko, Suomimies oli Prahassa tyttöystävän kotona kertomassa osaltaan tilannetta kysyen antaisivatko tsekkoslovakiatsirbun vanhemnat Suomimiehen jäädä heille asumaan siksi aikaa kun menisivät naimisiin ja sen jälkeen etsisi työtä Prahasta. Ei saanut, 16-vuotias tyttökin ajettiin pois kotoaan. Nuori pari lähti muutaman päivän kuluttua Suomeen. Tuleva äitini ei ollut ikinä kuullutkaan Suomesta tai tiennyt mitään paitsi kaljun silmälasimiehen tunnisti presidentiksi. Pari avioitui ja alkoi elämään yhdessä. Tuleva isäni opiskeli metsäteknikoksi, samalla teki työtä jotta saisi säästöjä perheenlisäystä varten ja saisi lunastettua talon pienestä päijäthämäläisestä kylästä. Tuleva äitini koki kulttuurishokkeja ja sai nauttia pienen kylän "etuja" ulkomaalaisuutensa tähden, isän vanhemmat ja muut sukulaiset ottivat toki nuoren rouvan hyvin huomioon ja tekivät osansa shokkeja pehmentääkseen. Pian äiti hyväksyttiin ja outo suhtautuminen vaihtui kiinnostukseen monelta taholta. Heinäkuun lopussa v. 1969 syntyi poikanen, joka sai noviisivanhemmiltaan kaiken maailman välittämisen ja huolenpidon mitä vaan voi vauva saada.
Vauva kasvoi isoksi pojaksi ja sai kaikkiaan kolme siskoa lisää joista yksi menehtyi alle 2-vuotiaana 80-luvun alussa. Elämä oli lapsena ja nuorena hyvää ja turvallista, ei mitään lisää tai mitään pois. Hyvä poika tulikin. Tsekkoslovakiatsirbu kotiutui Suomeen kaiken kaikkiaan mainiosti, oppi kielen, opiskeli, kävi töissä, sai lukuisia ystäviä, kasvatti lapsiaan ja oli kuin kuka tahansa rouva. 

Maaliskuussa v. 2014 tapasin ensimmäistä kertaa äitini sukulaisia Prahassa. Äidin vanhemmat olen pari kertaa parin viime vuoden aikana. Oli hurjaa nähdä oikeasti tädit, sedät, enot, serkut sun muut joista aiemmin olen tiennyt lähinnä nimet ja iät, joidenkin tätien vanhat paperikuvat ja muuta mutta ei muun maan nimikulttuuri ole sen suuremmin mieleen jäänyt tai mikään muukaan. Ehkäpä seuraava näkeminen tapahtuu aiemmin kuin 44 vuoden kuluttua.

Tiedän enemmän ja vähemmän hyvin muutaman adoptoidun ihmisen kohdalta, että jokaiselle tulee jossain vaiheessa kiinnostus ja tarve lähteä omille mailleen, katsomaan missä juuret ovat, mistä on tullut. Se on yksistään rikkaus. Juurien penkomisen tahto koskee yleisesti jokaista ihmistä, jokainen haluaa tietää minkä näköiset isovanhemmat, isosedät sun muut ihmiset ovat. Mitä sukupuun ihmiset elämässään ovat tehneet ja kokeneet. Olisiko sekin yksi iso syy miksi sukututkimus on kovin suosittua nykyisin.
Mua ei kiinnosta tietää esi-isistäni, riittää kun tiedän isovanhempieni vanhempien nimet ja mistä isovanhemmat ovat kotoisin.
Äidin puolen perheenjäseniin tutustuminen on kai aika vaiheessa, parin serkkuihmisen kanssa olen vaihdellut sähköpostia. Tädeille ja sedille kirjoitin yhteisen perheselvityksen ja liitin meillä asuvien ihmisten kuvat. Vanhin siskoistani samoin. Pikkuhiljaa siis.

Tänään miespuoliselta serkulta tuli sähköpostia notta hän on tulossa Suomeen toukokuun lopulla, juuri sopivasti kun Helsingissä on Maailma kylässä-festivaali. Heppu aikoo kiertää Suomea, mahdollisesti Ruotsiakin makuupussin kanssa muutaman viikon. Eiköhän siinä ajassa löydy skandinaavinen tyttöystävä, jos on löytyäkseen. Tai vaikka kaksi, jos ensimmäinen on huono!

10 kommenttia:

Norppa kirjoitti...

Olit juurihoidossa :)

Ps. Mulla on asiaa, onko sun sähköposti etunimi.sukunimi gmail vai sukunimi etunimi?

Arttorius kirjoitti...

Sukunimi etunimi

Puskissa kirjoitti...

Hieno mies on isäsi ja äitisi todella rohkea, kun uskalsi lähteä ja jättää suvun turvan :)

Yksi veljistäni on au-lapsi, joak ei koskaan tavannut biologista isäänsä. Äitini oli seurustellut pitkään ja tuli raskaaksi, kerto sulhaselleen joka lähti niiltä sijoilta kälppimään. 60-luvun alun Suomessa se oli iso häpeä, mutta äitini kasvatti poikaa yksin ja naapurien tuella, kunnes tapasi isäni, joka oli leskimies kolmen lapsen kera. Ei ollut aina helppoa, mutta elämä opettaa.

elina kirjoitti...

Juuret on jotain sellaista mitä en taida omistaa. Olen asunut monessa paikassa, ei serkkuja, sukuun kaukaiset välit, ei pitkäaikaista kotipaikaa. Nuorena olin kateellinen kaverille, joka oli asunut aina samassa paikassa, serkut naapurissa ja mummolakin vieressä ja vielä oli monta sisarusta. Nyt pysyn toivottavasti tässä, että Adalla ja tulevalla olisi edes mummi ja mahdollisesti ukki samassa paikassa aina. Lapsenlapsillani ei ole serkkuja ja vain yhdet isovanhemmat, yksi vanhempi ja muu suku kaukana. Näillä on pärjättävä, mutta tunnen juurten olevan tärkeä asia.

Arttorius kirjoitti...

Joo oon iloinen kummankin rohkeudesta vaikka äidilleni oli kova paikka jättää kotimaa ja kaikki ja hypätä tuntemattomaan. Mutta aika jeesii, mutsi sopeutui hienosti tänne. Tai lähinnä juurtui.

Hienosti sinun perheasia mennyt! Kahdesta "repaleisesta" yksi täydellinen kokonaisuus. :]

Arttorius kirjoitti...

Elina, toivottavasti saat pysyä! Ei lapsenlapsi taida ainakaan vielä mahdollisia muita ajatella kuin vasta myöhemmin ja on sitten ehtinyt kasvattamaan omaa rihmastoaan jolloin mahdolliset negatiiviset tunteet on helpompaa ymmärtää.

Rouva B kirjoitti...

On ajat ja asenteet muuttuneet niistä päivistä, kun sinä sait alkusi. Äitisi oli rohkea tsirbu, kun muutti aivan vieraaseen maahan niin nuorena. Mutta toisaalta vaihtoehdot taisivat olla aika vähissä.

marrasthetics kirjoitti...

Hieno, rento ja avoin kirjoitus. Ja ihanaa, että äitisi onnistui juurtumaan Suomeen, on aika kova juttu joutua 16-vuotiaana ulos perheestään ja vieraaseen maahan.

Heh, mua aina huvittaa tuo tsirbu-sana, mitä täällä viljelet. Se kyllä kuulostaa ihan positiiviselta, vaikka pistääkin jatkuvasti silmään, en ole tottunut moiseen... :)

Puskissa kirjoitti...

Piti vielä sanoa, että minä olen siis äitini ja isäni ainoa yhteinen lapsi. 'Kaikkien pikkusisko' olen joskus sanonut :)

Arttorius kirjoitti...

B, sanohan muuta. Joskus ainoat vaihtoehdot ovatkin kaikkein parhaimpia.

M, tsirbu on yleensä nuori tai nuorehko naispuoleinen mutta voi se olla vanhempikin...joo ei tää avaaminen lähtenytkään kuten ajattelin :D eikä lähde vieläkään viisi minuuttia myöhemmin :p

P, jotakin tuollaista funtsin tai funtsinkohan, joka tapauksessa tänks infosta :]