sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Puutarhurointia

Haimme päivällä kylällä sijaitsevasta puutarhasta ison kasan taimia. Auton kontti oli täynnä, mutta hyvin ne tänne sulaa eikä välttämättä riitäkään. Omassa kasvustossa on tulossa kohinalla lisää erinäisten kukkivien alkuja ettei kaikkia suinkaan ostaa tarvitse. Perennat mieluusti hankin jonkun toisen kasvattamina taimina, en tiedä miksi. Tosin nyt olen niitäkin itse laittanut kasvamaan eikä siinä sen ihmeellisempää ole kuin muissakaan. Kukkasten suhteen ei ole vielä sen suurempaa mielikuvaa millaiseksi halutaan läänimme. Mahdollisimman simppeliä, matalaa ja tietysti helppohoitoista on tähtäimessä. Satsataan mieluummin hyötykasvistoihin kuin horsmiin! 
Nurmikkoa pitäisi myöskin pariin kohtaan loihtia kasvamaan, mutta ei paljoa, tänne ei edes saa kasvamaan ilman kymmenien kuutioiden multakuormia jossa taas ei ole mitään järkeä. Mikäli olisin halunnut nurmipihan, olisi tontti hankittu lähiöalueen postimerkkiseudulta tai tasamaa savipellolta. Nurmikko on mukava elementti, mutta vain mikäli se on jonkun toisen. 

Puutarhareissulla kylällä taisi olla savustajaiset. On se merkillistä kun märkää roskaa kärytetään vuodesta toiseen! Risujen poltto on sallittu kunnassamme taajama-alueellakin(ilman naapurin häiriintymistä eli savustamista) syksystä kevääseen, mutta se on oivallettu kaikesta päätellen siten että myös märät mädäntyneet lehdet voi polttaa kitusavuttaen. Vaatisikin paljon eli ei jos kävisi ostamassa pullon sytytysnestettä touhun järkevöittämiseen. Vaan eipä kaikki osaa olla toisetkin huomioivia pientaloasujia. 

Taimifuntsimisten ja mallailujen lisäksi olen luonnostellut internetin kuvahakujen kombinaatioista vihkoon a) porttia b) pergolaa. Hauskaa puuhaa, varsinkin kun piirtäessä niitä ideoita tuntuu tulevan lisää mitä enempi kynä paperilla kulkee. Noita pergola-aihioita saisi ihan hienoja valmiinakin, mutta järjestäen ne on joko ohutta kiinaromupeltiä tai heikkolaatuista puuta, joka on roudattu toiselta puolelta maailmaa. Joten juuei. 

Tytärten syntymäpäivälahjoiksi saamat hedelmäpuut löin maahan iltapäivällä. Tiedossa luumu- ja päärynäsatoa heti huomenna! Ihan ei kai kuitenkaan, joudutaan hedelmät hankkimaan jatkossakin kaupasta. 

5 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Löysittekö vaaleanpunaisia orvokkeja? :)

Arttorius kirjoitti...

Ei :/ Sinililoja eli tylsiä vain.

elina kirjoitti...

Naapurin viemäri oli tukossa ja nyt sisääntulo on myllätty ja kaivettu. Onneksi sentää saivat suihkun käyttöönsä.Meillä on piha vielä jäässä, eikä kukkaistutuksia voi tehdä.Kaivurikin piti vaihtaa isompaan, kun routaa ei saanut kaivettua pikkukaivurilla. Kauhea hinku olisi jo pihatöihin. Näin käy joka kevät, vaikka kesän olemmekin merellä ja kukat on tyttärien hoidossa:)

Arttorius kirjoitti...

Hupsan, tukko maansisäisessä viemärissä onkin hankala juttu.
Kukat on mukavia vaikka oma hommansa niissäkin on muttei kai kaikesta voi päästä helpolla. Varsinkin sellaiset kukat on kauniita jotka sopii ympäristöön sulavasti ja tietty saa myös näkyä. Hommasin myös veneeseen kukan :D

elina kirjoitti...

Ilman muuta paatti tarvitsee oman kukan, kunhan vaan pysyy vauhdissa mukana. vai tarkoititko vaimoa?