lauantai 17. toukokuuta 2014

Säästö se on suurikin säästö

Kyllä minä mieleni niin pahoitin! Kyllä pitää kieltää kuvat blogeissa! Välittömästi! Kyllä voi johtaa ne ja päässä alati raksuttavat ideat törmäykseen, joka voi aiheuttaa hulvattoman impulssin josta syystä "ehkä joskus" tuuminta konkretisoitui siihen että taas keksin itselleni lisää tekemistä.
Purin juuri loput parin tuhannen kilon kivikuormasta ja palautin vuokrapakettiauton takaisin Epsolan Bauhausiin. Puuf.
Olen ajatellut tieltä kotipihaan sellaista keveää "muuria" joka samalla estäisi puskien levahtamisen metsän puolelta, tosiaan tyyppiä ehkä joskus. Asia johti toiseen josta syytän yksistään toista bloggaajaa, kaikesta! On se merkillistä kun vastataan minuutissa että jotkut pihapäivät jossain tuolla, mene sinne siellä kivinen seireeni tuitui-vinkkink ja olinkin lopulta pakotettu kiveä sieltä hankkimaan. Kaiken lisäksi jouduin vuokraamaan sen pakun, koska enhän voinut kuvitellakaan että audiini olisin yhtäkään kiveä lastannut! Olisin tahrannut OOOOkuskien mainetta ohittelevana ja kaahailevana vesipäänä notta fuh kun peräpää olisi ollut raskasta lastia täynnä eikä kaahailu olisi onnistunut. Juupa, ei sellainenkaan sovi!

Todellisuudessa säästin yli puolet halvimpaankin paikkaan verrattuna kun hankin kivikasani. Blogin pitäminen kannattaa kyllä!
Tjaah, olen hikinen, pölyinen, likainen ja kello on jo noin. Pian täytyy suunnistaa maan entiseen pääkaupunkiin pesuetta vastaan. Olivat Suomen Monacossa kupparipitäjässä retkellä. Vieläköhän ehtisin tekemään banderollin "Ahvenanmaa irti Suomesta! Riisto seis! Ruotsi, ottakaa Åålandi itsellenne!" Turkusen satamaankin tulisi jotain vipinää mieltään osoittavasta minusta.

8 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Normipäivä siis. Riittäähän varmasti? =D

Samppa kirjoitti...

Onnea on spontaanius ja ahkeruus! Tulen katsomaan huomenna sun kivikokoelmaa.

Mieti Lotta jos sulla olisi puolisona hipsteri joka luuhaisi päivät trendikahviloissa eikä saisi aikaan mitään järkevää. Vaihtoehtoisesti sohvalla lojuva kaljaesko, jota pitäisi maanitella viemään edes roskapussi.

Lotta kirjoitti...

Mitäpä jos en miettisi :D

Arttorius kirjoitti...

Antihipsteri ja antiesko syö liitulakua oijoijoijoijoijoikuhyvää.

Minttu kirjoitti...

Sinä olet ikiliikkuja ;) Kun yksi proggis tehty, lisää perään. Mä tulen kanssa katsomaan kiinnostavia kiviä. Tontin raivaus tai sen seuraaminen alkaa tulemaan korvista pihalle.

Arttorius kirjoitti...

Hah :p Parasta on vielä se ettei mitään ole pakko askarrella vaan saa. Hajoisin rivikerrostaloon jos pitäisi asua kauan, ei olisi mitään tekemistä! Mut juu, tänne vaan. Tuletteko Sampan kanssa yhtä matkaa vai onko tontin perkaaminen tehnyt tontista liian pienen...? :D

Apinajahevonen kirjoitti...

joo kuvat pois blogeista, ettei niitä kukaan varasta: http://www.lily.fi/blogit/white-trash-disease/kirkko-ja-vitun-kaupunki

Arttorius kirjoitti...

No just!