perjantai 1. elokuuta 2014

Äkkiä naimisiin!

HS

Joopa, sellaistakin voi käydä, kuten jutun pareista käy ilmi. Onko se hyvä vai huono asia, kullakin on varmasti oma näkemys asiaan. Tärkeintä kai olisi jonkinlainen tulevan puolison tunteminen. Kolmen kuukauden jälkeen ei voi olla minkäänlaisissa tapauksissa varma ihmisen todellisesta luonteesta. Tuskin vuoden tai kahdenkaan. Nyt tuossa jutussa oli alle vuoden seurustelun jälkeen avioituneita. (Hesari voisi tehdä uusintakatsauksen viiden tai kymmenen vuoden kuluttua mitä parisuhteille silloin kuuluu.) Jokainen ihminen tekee omat ratkaisunsa parisuhteissa, voi asua vuosikausia yhdessä ja tutustua ja erota tai elää elämä yhdessä, vaihtoehtoja riittää! Yhtäkään oikeaa ratkaisua ei ole ja hyvä niin. Näkeehän tietty avioerotilastoista, että käräjäoikeuksien saranat kuluu tiheään, mutta tiedä sitten onko syynä vaikkapa liian nopeasti solmitut liitot vai yleinen pitkäjänteisyyden puuttuminen.

Minä menin nopeasti naimisiin. Olimme tsirbun kanssa nähneet ensimmäisen kerran toisemme muistaakseni maalishuhtikuussa, kesällä joskus sain häneltä puhelinnumeron, syyskuussa aloimme seurustelemaan. Ennen seurustelua ja seurusteluaikana kävimme tietovaihtoa toisistamme paljon. Satoja sähköposteja ja tuntien jorinoita kaikesta ollessamme nenätysten. Karisi aika nopeasti kaikki mahdolliset harhaluulot ja -kuvitelmat, joita ei tainnut olla kummallakaan, kun ei ole ikinä tarvinnut esittää muuta kuin on. Ihmisen kanssa oli hyvä ja turvallista olla, ei draamoja tai muuta älyttömyyttä, olen, olimme kumpikin liian kaikkea että sellaista olisi jaksanut.
Seuraavan vuoden helmikuussa tyttöystävä kosi minua, oli helppoa vastata notta juu. Aloimme pian suunnittelemaan häitä, reilusti alle vuoden kuluttua seurustelun alkamisesta heinäkuussa ne. Pallo jalkaan ja liekaan vai miten se nyt meni!
Ensimmäinen napero syntyi seuraavana keväänä ja kakkosversio ilmoitti itsestään samana kesänä. (Tervetuloa, tänne sopii kyllä! :D)
Nopeasti avioiduitte, mitenhän tuossa käy, ai oliko noin kiire naimisiin ja niin edelleen juttujakin välillä kuului, mutta melko nopeasti ne lakkasi, kun ei mitään vastetta niille. Olisi varmasti voinut tehdä toisinkin, kuten seurustella muutama vuosi ja niin edelleen, mutta elämä on mennyt just näin nyt kolmen vuoden avioliiton jälkeen. Kaikki on vasta alussa, enkä edes yritä väittää tuntevani vaimoani. Riittävästi silti tietääkseni, että hän on lapsillemme hyvä äiti ja minulle sopiva vaimo. Tiesin senkin melko pian, että hänen kanssa tahdon jakaa elämäni ja sillä tiedolla etenemme.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Me menimme naimisiin ensimmäisenä vuosipäivänä. Tuntemusta, kirpaisevaakin, oli takana vajaan vuoden ennen seukkaa. Nyt yhteisiä vuosia on 6, ja hyvältä tuntuu - koko ajan enemmän.

Rouva S.

Arttorius kirjoitti...

Minäkin pistelin tulevalle rouvalle menemään itsestäni kaikki kamalimmatkin faktat, välillä joskus hirvitti esim. sähköpostin lähetä-nappia painaessa notta vieläköhän mahtaa tytöstä kuulua mitään :D Aina kuului, jippii! :p Noh, näin hyvä, elämä hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Niin ja yhdeksi opinnäytteeksi noin 15 vuotta sitten tutkin erotilastoja - suhteellisesti avioliittojen määrään nähden useimmiten päättyi eroon muistaakseni vuonna 1976 solmitut liitot.

Rouva S.