torstai 21. elokuuta 2014

Kadonnutta maailmaa

Iltalehti

Aina ilo muistella lähihistorian paikkoja! Tällä kertaa kannattaa lukea fb-tyyppien kommentteja.

Minä kaipaan menneitä huoltoasemia, mm. Finnoil, Kesoil, Esso(se ainoa oikea oli mainoksessa). Niiden mittareita ja mittareiden läpsyttäviä numeroita.

Tänään Länsiväylän etusivulta muistui mieleen notta pankkejakin olisi kiva olla olemassa, vaikka sitten Koppia, Yhdyspankkia, STS ja niin edelleen. Lehdessä Nordea ilmoitti kassatoimintojen loppumisesta kylällämme alle parin viikon kuluttua. Vaikka asia ei henkilökohtaisesti tee mitään, jollekin yrittäjälle, mummolle tai muulle käteistä armastavalle on tylsä juttu.

Lehtipisteessä myytiin lehtiä. Kymppikioskista ostin inkivääri-Jenkkiä ja joskus filmirullan. Lahden Eka-Marketista mulle hankittiin talvitakki. Rabatin logo oli vihreä, T-kauppojen sininen.

Olihan noita. Aina läikähdys, kun tulee mieleen nuoruusaikojen asioita.

4 kommenttia:

Apinajahevonen kirjoitti...

Suomi road tripillä huomasin, miten monesta pysähdyspaikasta uupuu sielu ja mur ne voisi sen verran haikailla myös tulevaa, että supdatinkahvin lisäksi tarjoaisivat myös muita kahveja ja kaakkaoita!

Marjaana kirjoitti...

Meillä on täällä ST1 mutta edelleenkin kaikki menee Essolle. Olin Esson omistajan talossa evakossa aikanaan ja kellarissa näin 70-luvun nostalgisen kyltin. Toivottavasti se ei ole mennyt hukkaan!

Ja STS - hih - mä olen ollut siellä töissä. Pääkonttori oli Hakaniemen ELANNON vieressä ;-)

Arttorius kirjoitti...

Apa, niin tekee. Mm. Aapeeseen ovesta sisään mennessä tulee nokkaan kamala hajukin jostain purkkikastikkeesta hyi. Mut juu, toisaalta sieluttomat ketjut ymmärtää. Jatkuvuus ja tuttuus on monelle hyvästä eikä osaa välttämättä kaivata mitään muuta. Nyt kun miettii niin tykkään nykyisyydestä kuitenkin. Rapinapaperiin kääritty sämpylä on parempaa kuin kasarin muovikelmutettu huoltsikkaleipä.

Sts:n pankkineiti, oli varmasti hieno kyltti!
Mullo fiksaatio vanhoihin 70-80-lukujen suomikuviin, mutta oon tosta ennenkin. Vissiin sun pankkihistoriatekstissä.

Onneksi Posti on kohta Posti kaikissa yhteyksissä! Vielä kun saisi Gilda-jäätelön takaisin!

Samppa kirjoitti...

Mä oon käynyt sts:n konttoreissa helsingissä tyhjentämässä possua,myöhemmin koitin avata asuntosäästötilisopimuksen siellä mutta mua ei kelpuutettu asiakkaaksi! :( pian se putiikki loppuikin.