keskiviikko 27. elokuuta 2014

Menneet viljat

Tuhosin monta mapillista sellaisia wanhoja papereita silppurin läpi joita en enää tarvitse, mutta tarvitsin vielä pari vuotta sitten. Vapauttava vehje se! En enää tarvitse viljelysuunnitelmia, lohkokirjanpitoa, traktorin vaihtokuittinivaskaa, ympäristötukihakemuksien jäljennöksiä vuodelta 2001 tai... Jätesäkki tuli yli puolilleen silppua.

Maanviljelijästä tavikseksi siirtyminen on näemmä monen vuoden mittainen prosessi, siis asennepuoleen liittyen. En ehkä lakkaa koskaan miettimästä miten ja millä tavoin olisin tänä vuonna lähtenyt hommiin ja siitä kasvukauden yli. Helppoa nyt on, mutta samalla jollain tavalla tosi pientä ja mitätöntä. On vähän turha olo, kun lenkillä nähty Sampo vuolee kultaa pellosta. Se, mutta en minä koskaan ikinä enää. Ei kuivurin päivystämistä ja viljojen venkslaamista keskellä yötä, sitten samoilla silmillä sinitöitä punomaan. Ei viljavuusanalyysia ja maanäytteisen kairaamista, siemenviljan peittaamista eikä tiivisterehun tilaamista. Nada. Kuivurit laulaa ja sadetta pelätään. Kun sitten kurjet viimein lähtee, on maanviljelijän kesäkiireet paketissa. Luultavasti lopun ikäni haikailen pellolle vaikka sen 20 vuotta oli isosti ja enemmän runsasta työntekoa. Kaikki oli niin huikean hienoa enkä varsinkaan mitään tekisi elämässä toisin.

Nyt on aikaa ottaa iisimmin ja niin tietysti teenkin. Silti välillä tulee olo, että jotain isompaa pitäisi tehdä. Silloin voin aina rakentaa vaikka uuden liiterin...mieluummin ei, mutta ottaa kontaktia entisille nurkille jollekin notta saisinko tulla korjaamaan lantakonetta, lietsoa, pienkuormaajaa tai vaikka sitä puimuria. Se jotain tarttis tehdä tarkoittaa nykyisin pelkästään sitä, että maahan työnnetään niin paljon ruoan alkuja että mahdollisimman paljon saa syötävää talveksi ja lisäksi marjoja ja sieniä pitää kerätä niin paljon kuin metsä tarjoaa, pääni mielestä olisi tuhlausta jättää marjat metsään ja läänit hyödyntämättä. Kaikkein hienointa on se, että pystyn yhä yykaakoo kuuden vuoden jälkeen saamaan mieleen omilla pikku tiluksilla sen tunteen mikä tulee, kun sato on korjattu ja talvi saa tulla. Se on täysin sama nyt kuin ennenkin, oli kyse kymmenien tuhansien kilojen säilörehu- ja viljasadosta tai nyt muutaman sadan kilon vihannesmääristä.

Suuri Sampo sittenkin saatiin toimimaan laa, laa laa.

3 kommenttia:

LB kirjoitti...

Oletko puolukkaa nähnyt siellä? H:n kanssa lähdin toiveikkaina metsään, mutta raakoja vielä. Ensi viikolla uusi yritys.

Johanna kirjoitti...

Lietso. Kuulin sanan ensi kerran viime viikolla ja nyt taas! K kertoi, miten sitä käytetään.
Maataloussanasto on hienoa.

Lähipellolla puitiin viikonloppuna. Hetken harkitsin, että herätän E:n päiväunilta katsomaan. Koska se on niin, niin hienon näköistä! Ja kuuluu elokuuhun.

Säilömisen aiheuttama mielihyvä on jäljittelemätöntä ja jotenkin alkukantaista. Mieli hyrisee. K taitaa kokea samanlaista liiterissä puupinoja ihaillessa kuin minä katsellessani vadelma- ja mustikkarasioita pakastimessa. Tule vaan, talvi. Me pärjätään kyllä.

Arttorius kirjoitti...

Äiti, en enkä halua nähdä. No joo, toki niitäkin kerään, jos eteen osuu, mutta L on ainoa joka niitä syö. Herukoista siis niiden puutteesta meinasi tulla paniikkikohtaus, mutta Martoilta löytyi apu.

Johanna, eikö! Oletko kuullut ruuvikuljettimesta tai valssimyllystä? Puimisen seuraaminen on jotain hienoa. Suuri kone kahmii viljaa sisuksiinsa olkipölyn keskellä, oijoi.
Puupinojen ja säilömisasioiden tuijottelu tuo paljon onni(stumis)fiiliksiä! Lapsena evvk, mutta nuokin jutut oivaltaa aikuisihmisenä paremmin. Aikuiset säilöö ja tekee puupinoja.