tiistai 12. elokuuta 2014

Molempi paha

Kumpi on se ääripahis? Israel vai Palestiina? Hamas vai Israelin armeija? Kumpi aloitti? Asiasta on joka toimijalla ja medialla omat näkemyksensä. Tilanne on jatkunut vuosikymmeniä eikä esimerkiksi yli 60 vuotta sittenkään ollut yhtä aloittajaa, kumpikin tappoi toisiaan. Koko ajan vuodesta toiseen jotakin eikä loppua näy.

En ole muodostanut mielipidettä suuntaan tai toiseen, enkä muodosta. On yksinkertaisesti ahterista ettei naapurit kykene kunnioittamaan toisiaan ilman jatkuvaa sotaa ja provosoimista puoleen ja toiseen eikä siinä voi olla kenenkään puolella.
Sivuutan jatkossakin enimmät uutiset aiheesta, siis tuostakin samoin kuin Syyrian, Irakin, kaikki ne.

Ei kommentteja: