sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Sunnuntaijauhoja

Arki on ihmisen parasta aikaa.

Parit, mutta virpojia ei varmaan tule kuin muutama. Muutama tulikin, muutaman tutun lapset.


----

Pesen kylpyhuoneen peilin lähes joka päivä, koska en kaiketi osaa pestä hampaitani ilman että hammasharjasta roiskuu hammastahnaa suun ulkopuolelle. Eikä sähkähammasharjalla kykene pestä siten, että suu olisi kiinni. Voi, voi.

Miljoonalaatikko 2/3, lokaatiopiste eteisen lipasto. Pitäisi varmaan karsia määrä kahteen, mutta luultavasti biorytmi menisi sekaisin moisesta.

----

Tsuumasin ruutu.fiistä vaiko katsomofiistä pari pätkää ohjelmasta nimeltä Adoptoidut. Mikä vimma on penkoa niitä biologisia isejään, kun siihen on varmaan syy(yleensä se ettei kiinnosta) miksei kohtaamista ole tapahtunut. Antaisi olla, ketään ei palvele se, että vuosikymmenten takaisia ventovieraita ihmisiä tongitaan esiin. Let go.

Miksi moni ihminen vitkuttelee vauvojensa nimeämisessä? Syntymän ja "sai kasteessa nimekseen"(yksikään tenava ei kasteessa nimeä vaikka käärölle operaatio suoritettaisikin) välinen aika voi olla useita viikkoja, kuukausiakin. Minusta se on pölkkyä, varsinkin "ei kerrota Miropetterin nimeä kellekään, kun se kastetaan 4 kk syntymästä, voi sit lukea lehdestä". Urpåa. 

----

Kaatuuko puu, jos siitä ei kerro kenellekään? Kas siinä rupla. Kunhan mietin.

6 kommenttia:

HelvetinPöllö kirjoitti...

Jos puu kaatuu metsässä yksin, kuuluuko siitä kaatumisen ääni?

Arttorius kirjoitti...

Kuuluu.

Marjaana kirjoitti...

Mä kutsun niitä kaiken tavaran laatikoiksi.

Suloista sunnuntainloppua sinne!

HelvetinPöllö kirjoitti...

Mutta jos kukaan ei kuule? Oletko ihan varma?

e l i n a kirjoitti...

urpåa :D :D no on varsinkin jos sen nimen tietää jo etukäteen. toki jos ei osaa päättää ja keksii nimen vasta silloin nimenantamisjuhlan alla niin antaa olla. samoin kuin hääpäivän salaaminen. ketä se palvelee että sen päivän pimittää kuin suuren sotasalaisuuden?! :D me ainakin julistettiin ihan julkisesti kun kihloihin muinoin mentiin että joo on vuoden päästä syyskuussa hääpäivä. ehkä sekin oli jonkun mielestä niin urpåa kuten sekin että me ilmoitettiin lastemme nimet heti syntymän hetkellä.

kaikki on jonkun mielestä urpåa koska kaikki on erilaisia, ja saakin olla. nihkeempää olisi jos kaikki tekisi kaikki asiat samalla lailla urpåsti :D ei voisi urpååntua mistään. urpå.
mikä sana! :D :D :D

Marra kirjoitti...

Ehkä se on kumminkin ihmiseen aika rakennettu juttu, että se hämää, jos ei tiedä mistä omat piirteet ja ominaisuudet tulevat. Vaikka se vanhemman löytäminen ei johtaisikaan mihinkään uuteen ihmissuhteeseen, niin ehkä pelkkä tuon kortin kokeilu on monelle tärkeää, että sitten se on katsottu ja jos ei johtanut mihinkään, niin eipä ainakaan enää vaivaa se, ettei ole yrittänyt. Ja parhaimmillaanhan sitä voi saada jonkunlaisen yhteydenkin vanhempaansa.

Melko vaikeita asioita ja vaikea mennä toisten fiiliksiin, kun itse satun tuntemaan omat vanhempani. Mutta luultavasti itseäkin hämäisi, jos olisi muiden luona elämänsä asunut, että mistä nämä omat geenit tulee ja miksi olen tällainen. Vaikka varmasti se adoptiovanhempien ja lasten välinen suhde säilyy aina tärkeimpänä, mutta mun mielestä on silti hyvinkin luonnollista, että oma alkuperä kiinnostaa. Ehkä sen jälkeen on helpompi let go, kun on kääntänyt senkin kortin, että koittaa etsiä sen oikean vanhemman, jos vaikka tilanne onkin se, että sitä vanhempaa ei kiinnosta. Mutta on niin monta muutakin vaihtoehtoa, kuin se, ettei kiinnosta, niin miksi jättäisi kokeilematta, jos asia vaivaa. Tosin se on sitten eri asia, tarvitaanko siihen niitä tv-kameroita mukaan...