keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Suunto Spartan Sport = pettymys

Hankin eilen voittamani voucherin voimalla itselleni uuden sykemittarin vanhan Suunto Ambit2 sapphiren tilalle. Ja palaan toistaiseksi siihen vanhaan. Spartanin urheilutiloja ei voi muokata, kuten vanhassa ambitissani. Nyt sen tekee puolestani Suunto, ihan älytön epäkohta. Todella ärsyttävää eikä niin pitäisi edes olla. Entisessä mittarissa pystyn määrittelemään vaikkapa "Koirakävely/Vaellus", joka tarkoittaa tallailua ilman sykkeen mittausta, sitten "Kävely" tarkoittaen reipasta talsimista esimerkiksi kotoa kylälle kauppaan. Hölkkä, joka oli nimensä mukaisesti hölkkää, juoksu juoksua ja niin edelleen. Nyt tuossa Spartanissa ei voi edes tuollaista nimen muokkausta tehdä vaan pitää arvailla haluanko juosta radalla tai kentällä, polulla jne, nekin näkyy ärsyttävästi kellossa vaikka en niitä haluaisi nähdä. Itse harjoituksen aikana nähdyt tiedot ovat oletuksena Suunnon valitsemat. Juoksussa haluaisin nähdä sen hetkisen nopeuden, en pelkkää aikaa.

Miten voikin olla wannabe-laadukas tuote, mutta silti aivan sysihuono? Eihän tuollaista tuotetta saisi edes päästää myyntiin, kun se ei ole vielä valmis. Harmitus on älytön, en ole käyttänyt mittaria vielä, mutta räplännyt tietokoneen kautta. Koska olen sen tilannut Suunnon verkkokaupasta, otan selvää onnistuuko palauttaminen tyytyväisyystakuun turvin, koska en ole tyytyväinen millään tavalla. Pöh.